Siirry pääsisältöön

"I should be blank" - Meena Kandasamy: When I hit you


Feminismivaroitus! Ihan vaan sen takia, että et pääse sanomaan, että jotenkin ovelasti olisin sinut huijannut lukemaan kirjasta, joka on täynnä feminismiä.

Meena Kandasamyn When I hit you on ensimmäinen lukemani vuoden 2018 Women's Prize for fiction -kilpailun ehdokaskirjoista (ks. koko ehdokaslista täältä). Kandasamy (s. 1984) on intialainen feministi, kirjailija, kääntäjä ja aktivisti.

Kun lisäsin Kandasamyn kirjan lukemieni kirjojen listalle Goodreads-palvelussa huomasin, että sen koko nimi kuuluu When I hit you Or, A Portrait of the Writer as a Young Wife. On kummallista, että lukemassani kirjassa tätä alaotsikkoa ei mainita lainkaan, vaikka se on vahva feministinen silmänisku James Joycen teokselle A Portrait of the Artist as a Young Man (1916, suom. Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta).

Kandasamyn romaanin kannet ovat keskenään hyvin erilaisia ja asiaa havainnollistaakseni olen ottanut tähän postaukseen mukaan vaihtoehtoisia kansia.

When I hit you on autofiktiota, jossa Kandasamy kertoo omasta väkivaltaisesta avioliitostaan ja kirjailijaksi tulemisestaan. "Nuoren vaimon kirjailijamuotokuvan" keskeisenä teemana on teoksen päähenkilön aviomiehen yltiötoksinen maskuliinisuus, joka purkautuu hänen vaimoonsa ja tämän elämän rajuun ja väkivaltaiseen rajoittamiseen. Se on intialainen Huojuva talo, jossa päähenkilön elämä käy päivä päivältä tukalammaksi hänen miehensä keksiessä yhä uusia tapoja, joilla eristää vaimonsa kodin ulkopuolisesta elämästä ja jossa väkivalta noudattaa sille tuttua yhä raaemmaksi käyvää kehityskulkua.

Kandasamyn romaani on vahvasti kytköksissä intialaiseen kulttuuriin ja sukupuolijärjestelmään, jossa naiselle on hyvin vähän - jos ollenkaan - yhteiskunnallisesti hyväksyttyä tilaa avioliiton ulkopuolella. Kuvaavaa on, että kun päähenkilö vihdoin kykenee lähtemään epäterveestä avioliitosta hänen isänsä luo tästä tapahtumasta erilaisia versioita sen mukaan, kenelle hän siitä kulloinkin puhuu. Päähenkilön äiti taas luo kertomuksen, jossa pääosassa ovat tyttären päässä olevat täit. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kyse on häpeän peittämisestä. Äiti haluaa hiljentää tyttärensä aiheuttaman häpeän luomalla kertomuksen, jossa huomio kiinnitetään tyttären päätäihin.

Äidin kertomus muodostaa lähtökohdan Kandasamyn romaanille, jonka avulla hän haluaa pitää hallussaan tekijänoikeutensa omaan elämäänsä ja estää tapahtumasta niin, että kokemus epäonnistuneesta väkivaltaisesta avioliitosta indeksoitaisiin piiloon seuraavasti: "Head Louse, Ectoparasite, Pediculus humanis capitis" (kursivointi Kandasamyn).

"I should be blank"

Kandasamy kuvaa, miten teoksen päähenkilölle hänen avioliittonsa alkaa näyttäytyä epätodellisena ja enemmän elokuvan kuin elämän kaltaisena. Kaikki hänessä on liian näkyvää hänen miehelleen oli kyse sitten hänen ruumiillisesta tai henkisestä ihmisyydestään. Yksi hänen selviämisen tavoistaan onkin alkaa rakentaa avioliitostaan päänsä sisällä elokuvaa musiikkeineen kaikkineen.

Länsimaisesta näkökulmasta olisi helppo ajatella, että miksi päähenkilö ei vaan lähde. Ei kai se häpeä nyt niin iso juttu voi olla? Kandasamy kuitenkin tekee mahdottomaksi edellisen kaltaisen helpon kysymyksen esittämisen. Lisäksi kyse ei ole pelkästään yksityisen alueelle sijoittuvasta päätöksestä,  vaan avioliittokuvauksen rinnalla kulkee poliittinen narratiivi, jota vasten aviomiehen hylkääminen näyttäytyy myös ideologisena petturuutena. Päähenkilö kuvaa itseään "80-luvun intialaiseksi lapseksi, joka kasvatettiin Neuvostoliiton lastenkirjallisuudella ja lehdillä."

Aviomies pakottaa päähenkilön luopumaan Facebookin käytöstä ja vaatii saada tietoonsa tämän salasanat. Nettiä hän sallii vaimonsa käyttävän vain rajoitetusti ja myös vaimon puhelinnumero menee vaihtoon. Mies monitoroi vaimonsa sähköposteja ja vastailee niihin tämän puolesta. Kaiken tämän hän kertoo tekevänsä vaimonsa parhaaksi.

He deletes the 25,600-odd emails from my Gmail inbox. All at one go. Then, to prevent me from writing to the Gmail help team and having my emails restored, he changes the password to something I do not know and cannot guess. He erases everything on my hard disk.

Kirjoittaminen on päähenkilölle tapa säilyä hengissä. Aviomies ei kuitenkaan hyväksy vaimonsa kirjoittamista ja niin tämä alkaa kirjoittaa tekstejä ja kuvitteellisia kirjeitä, jotka hän deletoi ennen kuin aviomies palaa töistä. When I hit you tuo vakuuttavasti ja järkyttävästi esiin kirjoittamisen voiman ja sen, miten kirjoittamisen tarve ei suostu kuolemaan, vaikka aviomies ei kaihda keinoja pyrkiessään tekemään vaimostaan oman mielensä mukaisen. Jotain symbolisesti erityisen kylmäävää on siinä, että yksi aviomiehen väkivallan välineistä on Macbookin latausjohto, jolla hän kirjoittavaa vaimoaan läimii.

Mutta pahempaa on tulossa. Aviomies on sadistinen narsisti, joka luo uhkauksillaan pelkoa tihkuvan ilmapiirin pariskunnan kotiin.

I will skin your scalp. It will be slow, but I will do a very thorough job of it. It will be very painful, but precision always has its element of pain. 

Ajan myötä mikä tahansa asia saattaa herättää aviomiehen raivon. Kun päähenkilö kertoo tilanteesta vanhemmilleen nämä eivät suostu näkemään asioiden todellista tilaa, vaan patistavat päähenkilöä olemaan kärsivällinen ja pidättäytymään omien mielipiteiden ilmaisusta. Kun päähenkilö päättää olla kokonaan hiljaa on tuloksena kuitenkin aviomiehen syytökset siitä, että vaimo elää päänsä sisällä kaksoiselämää rakastajineen ja hän uhkaa toimittaa vaimonsa mielisairaalaan.

When I hit you on avoimesti feministinen kirja, jossa aviomies näkee feminismin olevan kaiken pahan alku ja juuri. Toksisen maskuliinin näppäryydellä aviomies syyttää päähenkilön feminismiä avioliiton ongelmista. Hänen mukaansa se on vihollinen, joka eristää puolisot toisistaan ja on tekevä päähenkilön elämästä loputtomasti onnetonta.

Your feminism will drive away all the men who come your way. No man stands a chance.

Kandasamyn romaanin lukeminen tekee pahaa ja vielä pahempaa, koska lukijana tiedän, että kyse ei ole pelkästään fiktiosta. Teos herättää niin paljon ajatuksia ja tunteita, että en pysty niitä edes kuvaamaan. Lisäksi haluan välttää länsimaisen ihmisen väkisinkin puutteellista tulkintaa tästä teoksesta ja olen sen vuoksi tyytynyt tässä kirjoituksessa lähinnä esittelemään Kandasamyn romaania.

When I hit you on kaiken muun tärkeytensä ohella muistutus siitä, miksi kirjoittaminen on tärkeää  ja miten valtavaa voimaa siihen sisältyy. Kandasamyn romaanissa kirjoittaminen on päähenkilön vastarinnan pakopaikka, johon aviomies ei uutterista yrityksistään huolimatta pysty täysin murtautumaan. Toinen päähenkilön kannalta olennainen tekijä on, että hän avioliittonsa aikanakin uskoo, että kyseessä on välivaihe hänen elämässään ja että on tuleva päivä, jolloin hän kirjoittaa kokemuksistaan kirjan. Sen kirjan olen nyt lukenut.

Siskoni, jatka kirjoittamista! Vielä tulee aika toinenkin.


Meena Kandasamy: When I hit you (2017)
249 sivua
Kustantaja: Atlantic books





Kommentit

  1. Kirjoittamisen merkityksestä naisen omana tilana tulee väistämättä mieleen esim. Märta Tikkanen, joka kertoo kirjoittaneensa öisin, jolloin oli ainoa rauhallinen aika kirjoittaa. Kandasamyn teos ja sen aihe kiinnostaa, mutta vähän epäilyttää, onko tämä sittenkin minulle liian rankkaa tekstiä. Mutta olen tosi iloinen, että näitä autofiktiivisiä, epäterveitä parisuhteita käsitteleviä teoksia julkaistaan. Luin vähän aika sitten Laura Mannisen Kaikki anteeksi, se teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märta Tikkanen ja punainen sohva :D
      Olen viime aikoina useamman kerran kritisoinut ns. julmuuskuvauksia, mutta tämä Kandasamyn teos ei kyllä asetu siihen kategoriaan. Milään väkivaltajutuilla ei tässä haeta huomiota. Pistänpä mieleen tuon Laura Mannisen teoksen. Olen siitä kuullut, mutta sen aihepiiristä en ole tiennyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän